torstai 26. maaliskuuta 2015

Päiväkirja 2015


Onteloneulomisen aloitin pari vuotta sitten sen jälkeen, kun olin aikani ihaillut Marja-Leena Mattilan töitä Ihania lapasia -FB-ryhmässä ja hänen ohjeitaan http://lankapirtin.blogspot.pt/2013/10/tuplalapasten-uusittu-ohje.html .

Olin sitä ennen kuitenkin kehitellyt lapasten neulomiseen uuden oman tapani aloittaa kärjestä. Neulon nykyään lapasista ensin peukalon, sitten kärjen ja yhdistän ne sitten peukalon paikalla. Ei tarvitse poimia silmukoita eikä enää jää keskeneräisiä peukalottomia lapasia. 





Ontelolapaset halusin tehdä samalla periaatteella. Aloittaa kärjestä. Eihän se nyt ollut sen kummallisempaa, kuin aloitin kaksi kärkialoitusta ja yhdistin ne yhdeksi. No onneksi hoksasin, että yksinkertaiseen neuleeseen tarvitaan paljon isommat puikot kuin sitten ne varsinaiset tuplaneulepuikot.


Tästä kuvasta löytyvät viimeisimmät ja ensimmäiset lapaset. Ruuskeat nuottilapaset tein kaikkein ensimmäisenä omalla mallillani. Kissalaset ovat vielä tekeillä ja malli on löytynyt netistä. Muokkasin sitä oman käsialani mukaan.

Kuvan patalappu syntyi malliksi, kun koulutin tuplaneuletta. Samoin kauluri on mallityö. 

Tossun innostuin tekemään kokeiluna. Miten tuplaneule istuu sukkaan. Löytyi netistä esimerkkejä. Mutta halusin kokeilla kunnon tossua.






1 kommentti:

  1. Olet kyllä taitava tällä alueella, Minulta jäisi lapanen ilman peukaloa ja peukalo ilman lapasta. Ihania.

    VastaaPoista