tiistai 26. tammikuuta 2016

Onteloneule - kärjestä aloittaminen

 






























Lapaseen tarvitaan enemmän lisäyksiä.















Naisen lapaset - resorilla


Lankana 7 veljestä ja Nordic Wool (valkoinen)

Puikot resoorissa 3,5 ja onteloneuleessa 3.

Ensin neuloin resorin 40 silmukalla.

Lapasen leveydeksi halusin 19 + 19 silmukkaparia.




Huom! Langankierto on tarkoituksella "väärin" päin. Siitä onn apua, kun seuraavalla kerroksella neulotaan langankierrot nurin kiertäen - siis vain etureunasta. 






Kavenentaan resorista yhteensä 2 silmukkaa, Saadaan 19 + 19 sillmmukkaparia (1o, 1n)


Neulotaan ontelona - nurjat silmukat valkoisella langalla ja oikea puoli harmaalla oikein.

Onteloneule - kuvio


Onteloneuleessa kuvio syntyy siitä, kun lankojen paikka vaihtuu: etupuolen langasta tulee kuviossa takapuolen lanka ja päinvastoin.

Tärkeää: kuviossa yhtä kuvioruutua vastaa aina silmukkapari - etupuolen silmukka ja takapuolen silmukka.




lauantai 10. lokakuuta 2015

Ohje: Lapaset aloitettu varresta


Lapasohjeessa on reunaraidat. Ilman reunaraitoja ohjeet vain yksinkertaistuvat. 

Lila lanka 7 veljestä ja beige Lima-lanka. Puikkot nro 3.

Onteloneuleen hyvä perusohje löytyy 
http://www.ullaneule.net/0107/neuvot_onteloneule.html





Aloitan lapasen suusta ja luon 38 sp (silmukkaparia, oikean ja nurjan puolen silmukat) ja jaan ne neljälle puikolle niin, että 1. puikolle tulee 10 sp (silmukkaparia), 2. puikolle 9 sp, 3. puikolle 10 sp ja 4. puikolle 9 sp.


Ensimmäisen kerroksen neulon pohjavärillä yksistään 1 o, 1 n.

Sitten lisään nurjan puolen langan ja neulon nteloneuletta ja laitan yleensä jonkin kuvion sitomaan puolet yhteen. Tssä tulee reunoille raidat.

Peukalokiilan aloitan, kun lapasen suu on 5-7 cm. Peukalon paikka on 2 sp:n päässä reunasta.

Koska haluan raidat peukalokiilan reunoille, aloitan raidat ennen kavennusta.


Peukalokiilan ensimmäisellä kerroksella alkavat vain reunaraidat.


Toisella kerroksella tehdän ensimmäisenä lisäyksenä vain yksi silmukkapari reunaraitojen väliin.


Lisäykset tehdään ottamalla lanka puikolle edellisen kerroksen silmukoiden välistä ja neulomalla tämä lanka kiertäen. Etupuolen lanka neulotaan oikein ja nurjan puolen lanka nurin.

Ensin etupuolen silmukka pohjavärill.



Sitten nurjan puolen silmukka lisätään nurjan puolen värillä.



O syntynyt 1 silmukkapari reunaraitojen väliin.


Neulotaan yksi välikerros.


Toisella kerralla lisätää kaksi sp reunaraitojen viereen.


Neulotaan keskisilmukkapari ja sen jälkeen tulee toinen lisäys.


Kun on lisätty kaksi silmukkaparia neulotaan kaksi välikerrosta ennen seuraavia lisäyksiä.


Kolmannet lisäykset tulevat samalla tavalla kuin edellisetkin reunaraitojen viereen.



Tällä kertaa tein viisi lisäyskertaa. Joskus saattaa riittää neljäkin. Ja viimeiseksi niin monta kerrosta suoraa, että peukalokiila näyttää sopivalta. Kannattaa sovittaa käteen. Tähän lapaseen tein kaksi kerrosta levennysten jälkeen.


Otetaan Peukalokiilan silmmukat joko paksulle langalle tai hakaneulalle. 


Jotta peukalo istuu hyvin, tarvitaan peukalon juureen muutama lisäsilmukkapari. Tällä kertaa loin kolme uutta silmukkaparia tekemällä silmukan puikolle joka toinen kerta päälilangalla ja joka toinen kerta nurjan puolen langalla. 


Neulottuani yhden kerrksen tein yhden silmukkaparin kuvion peukalon juureen sitomaan oikean ja nurjan puolen yhteen.


Tässä vaiheessa tarkistetaan, onko kämmenen silmukkamäärä oikea. Tässä tapauksessa peukalon päällä olevalla puikolla oli 11 sp, joten piti kaventaa 1 sp.

Tein vasemmalle kääntyvän kavennuksen.

Päälipuolelle tulee ylivetämskavennus:
- siirretään s oikealle puikolle


Nyt nurjan puolen silmukka on tiellä, joten se täytyy siirtää apupuikolle.


- neulotaan seuraava oikean puolen silmukka oikein.


- vedetään nostettu silmukka neulotun slmukan yli. 

Näin syntyi tavallinenn ylivetämiskavennus oikean puolen silmukoista.


Nurjanpuolen kavennus alkaa palauttamalla silmukka apupuikolta.


- neeulotaan kaksi seuraavaa silmukkaa nurin yhteen.


Nyt on molemmilla puolilla vasemmalle kallistuva kavennus.


Neulotaan, kunnes lapanen on riittävän pitkä.



Seuraavassa kuvassa virhe! Pitää olla, että ensin tehdään OIKEALLE KÄÄNTYVÄ KAVENNUS.